Älkää riidelkö itseohjautuvuudesta, hipsterit ja dinosaurukset!

Alunperin julkaistu aiemmilla nettisivuillani 11.2.2018

Saamme näitä päivinä seurata lähes surkuhupaisaa keskustelua ”itseohjautuvuudesta” työelämässä. Keskustelussa menee iloisesti sekaisin leadershippi ja eri tasoinen managementti. On täysin eri asia ehdottaa, että asiantuntijatiimi koordinoisi itsenäisesti omaa työtään kuin että vuosikymmeniä toimineelta isolta brändiltä poistettaisiin strateginen johto kokonaan. Keskustelu, joka rakentuu ”hipsterien utopioiden” ja ”dinosaurusten vallankipeiden ruikutusten” varaan, ei vie tämän maan työelämää eteenpäin.

Tässä ei ole sen kummemmasta asiasta kyse, kuin että työn luonteen muuttuessa ennaltamääritettävissä olevasta tehdastyöstä ennaltamääritettämättömissä olevaan asiantuntijatyöhön esimiestyön rooli muuttuu manageroimisesta coachaavaksi tai poistuu kokonaan (coacheja ei tarvitse olla joka tiimillä omaansa).

Se, miten pitkälle tiimin co-managementin voi viedä, riippuu tietenkin työn luonteesta ja organisaatiokulttuurista. Vuosikymmeniä yhteen tapaan tottuneet ihmiset eivät sujahda yhdessä yössä uuteen ajattelutapaan ja omaksu tuon uuden ajattelutavan edellyttämiä taitoja. Muutos on hidasta, eikä muutoksen hitaus tarkoita, että idea kokonaisuudessaan olisi tyhmä.

Ei ole olemassa mitään ideaalipistettä itseohjautuvuuden asteelle tai määrälle. Meillä on selvää tutkimuksellista näyttöä, että autonomian kokemuksen optimoiminen työssä lisää työtyytyväisyyttä, työn imua, asiakaspalvelun laatua, kehittämishalukkuutta ja onnellisuutta. Mutta se, mikä tämä optimaalinen piste kullekin organisaatiolle on, on mysteeri. Se selviää vain kokeilemalla.

Isommassa kuvassa itseorganisoituminen liittyy verkostomaisen toimintatavan lisääntymiseen. Osaamis- ja luomispääomaa ei voi omistaa, joten työnantajaorganisaation neuvotteluvalta on olennaisesti muuttunut vanhaan teollisuuteen nähden. Jatkossa täytyy tehdä merkittävästi houkuttelevammaksi työskennellä ison organisaation helmassa, jotta isolla organisaatiolla olisi mahdollisuuksia vaatia itselleen (leijonan) osaa työssä syntyneestä arvosta. Mikäli nomadina toimiminen on kokonaisuutena houkuttelevampi vaihtoehto kuin jonkun talliin kuuluminen, tulee yhä useampi asiantuntija valitsemaan itseorganisoituvan parvimaisen työskentelytavan.

Tulee olemaan todella kiinnostavaa seurata, miten tällaiset itseorganisoituneet parvet pystyvät kilpailemaan instituutionomaisten yhtiöiden kanssa, missä töissä tämä tulee ensimmäisenä yleistymään, ja minkälaisissa hommissa tämä toimintatapa toimii ja missä ei.

Nämä kaksi ”itseohjautuvuus-ilmiön” osa-aluetta elävät omaa elämäänsä ja niiden sekoittaminen toisiinsa hidastaa maailman eteenpäin menemistä. On ihan luonnollista, että asiat sekoittuvat toisiinsa. Kun on myrskyn silmässä, on vaikeaa nähdä kokonaiskuvaa. Mutta yritetään.

Parempi ajattelu tuottaa parempaa toimintaa.