Johtaja ei ole assistentti, Perttu Salovaara

”Monet pomon tehtävät ovat sellaisia, että heidät voisi aivan hyvin nimetä assistentiksi”, lataa Perttu Salovaara HS Vision tekemässä jutussa 4.8.2021. Salovaara on yksi Suomen parhaista itseohjautuvuuden tutkijoista ja asiantuntijoista, mutta tässä kohtaa hänen puheenparttaan menevät kyllä puurot ja vellit sekaisin.

”Monet esihenkilön tehtävät ovat nykyään sellaisia, että johtajan voisi aivan hyvin nimetä assistentiksi”, totesi Perttu Salovaara HS Vision tekemässä jutussa 4.8.2021. Salovaara on yksi Suomen ykkösrivin tutkijoista ja konsulteista mitä tulee itseohjautuvuuteen. Hän on tutkinut jaettua johtajuutta ja epäkonventionaalisia valta-rakenteita rymien toiminnassa vuosia ja omaa raikkaita ja arvokkaita näkemyksiä parempien organisaatioiden kehittämiseksi. 

Pertun pääsanoma on, ettei johtaja ja johtajuus välttämättä asu samoissa saappaissa. Jokaisella esihenkilöllä ei ole johtajuutta, ja toisaalta jotajuus voi löytyä myös esihenkilön ulkopuolelta ja olla jopa jaettua. Yksioikoinen ajattelu johtajan ja johtajuuden tiimoilta voi estää meitä näkemästä organisaatioiden todellisia kehityskohtia ja estää kehitystä kohti itseohjautuvampaa työelämää. 

(Miksi sitten haluamme itseohjautuvampaa työelämää? Se on välttämättömyys. Asiantuntijatyö lisääntyy, ja siien on sisään kirjoitettu suorittavaa työtä suurempi autonomian tarve. Asiantuntiatyötä ei kertakaikkiaan voi suunnitella ja määrittää etukäteen jonkun muun toimesta. Esihenkilön mentoriasemaa horjuttaa myös moniammatillisten tiimien lisääntyminen. Moniammatillisia tiimejä taas muodostetaan, jotta pystytään palvelemaan asiakasta yhden tiimin sisällä kokonaan, jolloin tiimillä on suurempi valta vaikuttaa ja jatkuvasti parantaa asiakaskokemusta.)

Olen siis lähes kaikesta samaa mieltä Salovaaran kanssa. Hänen puheenparressaan on kuitenkin yksi (todennäköisesti provo-tarkoituksessa tehty) virhe. Hän  sekoittaa esihenkilötyön ja johtamisen toisiinsa. Jokainen yhtään isommassa organisaatiossa toiminut tietää, että nämä eivät suinkaan ole sama asia. Esihenkilöt toki usein osoittavat johtajuutta kannatellessaan tiimejään kohti yhteisiä tavoitteita, mutta on meillä myös paljon organisaatioita, joissa esihenkilöt ovat omista taipumuksistaan tai organisaation vaatimuksista johtuen lähinnä arkisten asioiden koordinoijia. Näihin tehtäviin Salovaarakin viittaa, kun hän huomauttaa tiimien tarvitsevan itselleen ennemmin assistenttia kuin ”pomoa”. Arjen koordinointi onnistuu tiimiltä tietenkin vallan mainiosti. Olen itsekin saanut tukea lukuisten tiimien matkaa, kun he opettelevat resursoimaan, organisoimaan ja kehittämään yhteistä työtään ilman esihenkilön läsnäoloa.

Johtajan tehtävät kuitenkin ylittävät tällaiset koordinointityöt. Johtajien tehtävä on nähdä kauemmas ja tehdä vaikeita valintoja siitä, mihin panostetaan ja mihin ei. Johtajalla on vastuu strategisten päätösten laadusta toteutuksen lisäksi. Näistä ei saa assistentin tehtäviä millään sanaleikillä.

On totta, että ryhmät pystyvät jakamaan johtamisen myös tällä tasolla. Se on kuitenkin paljon harvinaisempaa. Se on ryhmän jäsenille haastavampaa henkisesti, psykologisesti ja keskusteluteknisesti. Sen lisäksi meillä vaikuttaa taakkana menneiden vuosikymmenten asenteet ja olettamukset siitä, minkälaista tyelämä on - ja ei ole. Siksi demokraattisempaan toimintamalliin siirtyminen on vaikeaa. Meillä on lisäksi hyvin vähän vielä ymmärrystä siitä, miten esimerkiksi kovissa tulospaineissa taisteleva yritys pystyy tekemään tehokkaasti ja ”itseohjautuvasti” tiukkoja päätöksiä. Tutkimusta ja tarinoita siis tarvitaan, jotta löytäisimme hyviä käytänteitä ja siirrettäviä toimintamalleja.

Yhteistä tutkimusmatkaamme ei helpota, jos yksioikoisesti todetaan yksilöiden johtajuuden olevan olematonta, ja sekoitetaan arjen koordinointityö ja johtaminen toisiinsa. Vaikka saa sillä toki huomiota hyvälle asialle :)

Previous
Previous

Miten työpaikoista tehdään oppimispaikkoja?

Next
Next

Osaamisen johtamista vaivaava systematiikan puute huolestuttaa!