Apua nihkeisiin kokouksiin!

Alunperin julkaistu aiemmilla nettisivuillani 16.11.2019

Olen viime aikoina saanut osallistua useampaan kokoukseen, joiden yleissävy on ollut nihkeä. Kovin paljon noissa kokouksissa ei tunnuta saavan aikaan ja pois lähtiessä on paha maku suussa. Toiset kokoukset taas ovat sävyltään ihan erilaisia. Niissä syntyy paljon ajatuksia, keskustelu vie ideoita eteenpäin ja pois lähtiessä on energisoitunut ja iloinen olo. Tämä pisti miettimään, miksi näin on. Mikä tekee kokouksesta nihkeän ja mikä energisoivan?

Ensimmäisenä mieleeni tulee yksinkertaisesti hyväntahtoisuus tai sen puute. Mukavissa kokouksissa osallistujat tuntuvat toivovan toisilleen ja yhteiselle asialleen hyvää. Varsin simppeli juttu, mutta itse asiassa makes all the difference, kuten maailmalla sanotaan.

Tästä juonnuin pohtimaan dialogia ja sen pelisääntöjä. Nämä lienen kaikille tuttuja, mutta kun nyt kerran ryhdyttiin kaivelemaan, niin käydäänpä ne läpi.

Dialogin idea on yhteinen ajattelu. Siinä missä keskustelun (discussion) etymologia löytyy samoilta seuduilta kuin lyömäsoitinten (percussion) ja idea onkin sivallella toista sanan säilällä, dialogin voidaan ajatella olevan yhteistä pohdintaa, jossa otetaan kiinni maailman järjestä, kaiken olevan järjestyksestä. Yksi dialogia pohdiskellut ajattelija, David Bohm, kääntää dialogin osallistujien välillä virtaavaksi merkitykseksi.

Dialogissa et käytä puheenvuoroasi kertoaksesi, mikä edellisen puhujan viestissä meni pieleen tai miksi se ei pitäisi paikkaansa. Et myöskään pistä väliin omasta mielestäsi hauskoja kaskuja, joiden kautta viestit lyömättömästä huumorintajustasi. Liioin et dialogissa mahtaile tai namedroppaile osoittaaksesi ylemmyyttääsi ja paremmuuttasi.

Dialogissa herkistyt yhteiselle, sille mikä välillänne kehkeytyy, ja käytät puheenvuorosi lisätäksesi, täydentääksesi ja kasvattaaksesi yhteistä ajatustanne. Taitavissa dialogeissa ei tarvitse jakaa puheenvuoroja eikä kukaan puhu toisen päälle, koska jokainen osallistuja aistii, milloin hänen kontribuutionsa vie yhteistä asiaa eteenpäin ja milloin ei.

Jos joku toinen ehtii sanoa ajatuksesi, sinun ei tarvitse ilmoittaa että näin kävi. Tärkeintä, että asia tuli esiin ja ajatus kehittyi.

William S. Isaacs nimeää klassikoksi muodostuneessa kirjassaan Dialogue, the Art of Thinking Together dialogille neljä periaatetta.

Kuuntelemisen periaate tarkoittaa sitä, että tulkitsemme toisen viestiä suopeassa valossa ja keskitymme kuulemaan, mitä toinen yrittää viestiä. Pääsääntöisesti me ihmiset emme onnistu muotoilemaan sanomaamme optimaalisella tavalla. Jos joku haluaa keksiä jotain morkattavaa tai väännettävää puheenvuorosta, hän yleensä siinä onnistuu. (Tämän takia julkisen arvostelun kohteena olevat ihmiset eivät tunnu koskaan sanovan juuri mitään. He puhuvat ympäripyöreitä, jotta kukaan ei saisi kritisoitua heitä mistään, mutta eivät sen seurauksena tule sanoneeksi mitään fiksuakaan.) Dialogissa siis ohitamme toisen viestin muotoilussa tapahtuneet pintapuutteet ja keskitymme siihen sanomaan, joka sanojen takana on.

Toinen dialogin periaate on kunnioitus. Kunnioitamme jokaista dialogiin osallistujaa täysimääräisesti riippumatta hänen iästään, sukupuolestaan, koulutuksestaan tai osaamisestaan. Jokainen voi tuoda yhteiseen ajatteluun kiinnostavan ja asioita eteenpäin vievän ajatuksen. Itse asiassa avaisimme ovia aivan uusille ajatusavaruuksille, jos suhtautuisimme jokaiseen puheenvuoroon, kuin se tulisi opettajamme suusta.

Kolmas periaate kulkee kunnioituksen periaatteen kanssa käsi kädessä. Se on oma ääni. ”Oman äänensä kuuluville saattaminen tarkoittaa oman totuuden muille paljastamista riippumatta muiden reaktioista ja vaikutuksesta”, kirjoittaa Isaacs kirjassaan. Oman äänen periaatteeseen kuuluu myös tuo aiemmin mainittu herkistyminen sille, milloin sanottavasi vie yhteistä asiaa eteenpäin ja milloin ei. Mikäli koet, ettei sinulla juuri nyt ole mitään yhteisön kannalta tärkeää sanottavaa, on oikea ratkaisu vaieta kunnes kokemus muuttuu.

Neljäs ja viimeinen dialogin periaate on arvostelmasta pidättäytyminen. Tämän näkee usein suomennettavan ”odottamiseksi”, mikä onkin ihan mukava ja napakka käännös, kunhan muistetaan, mitä se tarkoittaa. Arvostelmasta pidättäytyminen on yksi laadukkaan ajattelun peruselementeistä ja kenties myös yksi vaikeimpia. Se pyytää meitä pitämään mahdollisuudet avoinna. Filosofi sanoisi, että meidän tulee uskoa mahdollisimman pitkään mihin tahansa väitteeseen sekä myös sen kieltävään väitteeseen. Vaikka aivomme kovin kovin mielellään loikkisi oikopolkuja, näkisi keskustelukumppanimme jonkin ryhmän edustajana, leimaisi kumppanin näkemyksiä ja löisi lukkoon mielipiteitämme ja johtopäätöksiä, tulisi meidän taistella tätä halua vastaan ja pitää vaihtoehdot avoimina, kunnes olemme joukolla valmiita siirtymään askeleen eteenpäin

Uusi viikko alkamassa taas palavereineen. Pidetään nämä mielessä, niin saadaan enemmän aikaiseksi ja on mukavampaa.

Isaacs, William N. (1999). Dialogue and the Art of Thinking Together. New York: Random House Inc. (https://www.adlibris.com/fi/kirja/dialogue-and-the-art-of-thinking-together-9780385479998)