Itseohjautuvuus on älykkään itseorganisoitumisen edellytys

Alunperin julkaistu aiemmilla nettisivuillani 15.2.2016

Hei taas! Jatketaan itseohjautuvuus-teeman pureskelua!

Itseohjautuvuuden ja itseorganisoitumisen käsitteitä tunnutaan käytettävän sekaisin tai vähintään epämääräisesti, kun hehkutellaan parempaa työelämää. Kuitenkin ne selvästi viittaavat hieman eri asioihin. Tämä on pieni yritys selvitellä niiden välistä eroa.

Itseorganisoituminen (engl. self-organization) tarkoittaa sitä, että jotkut yksiköt järjestäytyvät itsenäisesti ilman ohjausta.

Itseorganisoituminen voi tapahtua joko ulkoisesta aloitteesta tai ilman ulkoista aloitetta. Esimerkiksi yhdysvaltalaisessa tomaattijalosteita tuottavassa Morning Star -firmassa tuotantoketjun jokainen osa sopii ketjun edellisen ja seuraavan pätkän kanssa, miten toimitaan, jotta jokainen saa hommansa hoidettua. Mornin Starilla puhutaan itseorganisoitumisen lisäksi itsejohtamisesta (self-management). Morning Starin tapauksessa on kysymys ulkoa kannustetusta itseorganisoitumisesta: ylin johto on päättänyt ohjata yritystä itsejohtamisen suuntaan ja ohjeistanut työntekijät organisoitumaan itsenäisesti.

Esimerkki autonomisesta itseorganisoitumisesta on ensimmäinen ravintolapäivä, jolloin Antti Tuomola, Olli Sirén ja Timo Santala päättivät perustaa pyöräbaarin, jossa tarjoiltiin viiniä, tapaksia ja drinkkejä. Sana levisi suusta suuhun, ja jo ensimmäisenä ravintolapäivänä nousi pystyyn lähes 40 pop up ravintolaa. Tarkkaan ottaen kuitenkin vain Antin, Ollin ja Timon ravintola oli autonomisen itseorganisoitumisen tulos; muut ravintolat saivat kipinänsä heiltä. Vaikka toiminta oli täysin omaehtoista, sysäys organisoitumiseen tuli ulkoa, eli Antilta, Ollilta ja Timolta.

Itseohjautuvuus (engl. self-determination) puolestaan viittaa yksilön itsenäiseen ja omaehtoiseen suuntautumiseen kohti jotakin toimintaa tai jonkin toiminnan puitteissa.

Englannin kielinen termi on joskus käännetty myös itsemääräytymiseksi, missä konnotaatio on itseohjautuvuutta vahvemmin tekemisen omaehtoisuudessa.

Richard Ryanin ja Edward Decin itseohjautuvuusteorian mukaan ihmistä houkuttaa puoleensa tekeminen, jossa hän kokee autonomiaa, kyvykkyyttä ja yhteisöllisyyttä. Kollegani Frank Martela on akateemisessa tutkimuksessaan osoittanut myös neljännen elementin houkuttelevan ihmistä puoleensa: hyväntekemisen. Ihminen siis ohjautuu omaehtoisesti  -eli motivoituu- sellaisen tekemisen puoleen, joka tyydyttää nämä kriteerit. Aiheesta voi lukea enemmän vaikkapa yhdessä Frankin kanssa kirjoittamastamme kirjasta Draivi-voiko sisäistä motivaatiota johtaa?

Eikö itseohjautuvuudesta sitten voi puhua sellaisen tekemisen kontekstissa, joka ei ole täysin vapaaehtoista ja kumpua silkasta tekemisen ilosta? Kyllä voi!

Ihmisen motivaatio ei ole mustavalkoisesti joko on tai off. Pikemminkin motivaatiota voidaan kuvata janalla, jonka toisessa päässä on amotivaatio eli ”ei-motivaatio” ja toisessa päässä juuri tuollainen lapsen leikin kaltaisesta puhtaasta tekemisen riemusta kumpuava motivaatio. Näiden ääripäiden väliin kuitenkin mahtuu ulkoista eli nk. keppi- ja porkkana -motivaatiota sekä sisäistettyä motivaatiota. Sisäistetty motivaatio on motivaatiota tehdä jotakin, joka itsessään ei välttämättä ole järin inspiroivaa. Tekeminen kuitenkin tähtää johonkin sellaiseen päämäärään tai kokonaisuuteen, joka on omaehtoisesti mielekäs, ja tämä päämäärä johtaa motivoitumaan myös tuon päämäärän edellyttämästä toiminnasta. Esimerkiksi, pystyn motivoitumaan pyykin pesemisestä, koska puhtaat vaatteet ovat minulle itsessään motivoiva päämäärä. Ohjaudun omaehtoisesti pyykinpesun pariin vaikkakaan en pidä sitä mielettömän inspiroivana toimintana.

Nyt tulee jännittävä kohta: kun tekemisen päämäärä tai kokonaisuus on mielekäs, ohjaudun omaehtoisesti myös pyykinpesun parissa, vaikkakaan en pidä sitä mielettömän inspiroivana toimintana. Osaan erotella pyykit suurin piirtein järkeviin ryhmiin ja valita kullekin ryhmälle sopivan pesulämpötilan. Osaan siis organisoida toimintaani fiksusti jonkin asian parissa, kun minulla ymmärrys päämäärästä ja koen sen mielekkääksi, sekä tarpeeksi osaamista organisoidakseni toimintani tarkoituksenmukaisesti.

Jos taas joutuisin tekemään jotain täysin epämielekästä, sanotaan vaikka likaamaan vaatteita jonkin mielivaltaisen systematiikan mukaan, olisi minun hyvin vaikeaa oppia tuota logiikkaa. Tarvitsisin tarkat säännöt siitä, miten logiikkaa jalkautuu käytäntöön. Joka kerta, kun eteeni sattuisi epäselvä tapaus, joutuisin kysymään apua. Ja takuuvarmasti menisin aina siitä, missä aita on matalin. Tekemisen epämielekkyys johtaisi kyvyttömyyteen itseohjautua. Ja tämä puolestaan johtaisi kyvyttömyyteen organisoida itse toimintani fiksusti.

Näyttää siis siltä, että itseohjautuvuus on laajempi käsite kuin itseorganisoituminen.

Itseohjautuvuus viittaa psykologiseen tilaan, joka mahdollistaa älykkään itsenäisen toiminnan, kuten itseorganisoitumisen.

Itseorganisoitumista taas periaatteessa voi olla ilman itseohjautumistakin, mutta tällöin se on enemmän tai vähemmän idioottimaista tekemistä vailla aitoa halukkuutta tavoitella toiminnan päämääriä.