Mikä on Sinun seremoniasi?

Törmäsin tiktokissa videoon, jossa Amerikan alkuperäiskansa Ojibween kuuluva mies kertoi maailmankatsomuksestaan. Hän aloitti toteamalla, että täällä universumissa meillä kaikilla on joku tehtävä (purpose). Olemme kaikki olemassa tuodaksemme maailmaan jotain. Jokaisella eläimellä on oma tehtävänsä, jokaisella itikalla on tehtävänsä, jokaisella kasvikunnan osalla on tehtävänsä. Ja myös meillä ihmisillä on tehtävämme. Ja ilmiselvästi hän ajatteli, että meillä ihmisillä on uniikki tehtävämme, ei ainoastaan lajinmukainen tehtävämme.

Seremonia puolestaan on se toiminta, jonka kautta toteutamme tehtävämme. Amiraaliperhonen toteuttaa seremoniaansa, kun se lentää pitkin maailmaa keräämässä tiettyjen kukkien mettä. Kurre toteuttaa seremoniaansa, kun se vipeltää pitkin oksistoa ja kuljettaa pähkinöitä paikasta toiseen.

Työn ja toiminnan näkeminen seremoniana, jonka kautta toteuttaa tehtäväänsä maapallolla on aika ihana ajatus, eikö? Se tuo meidän arkiseen tekemiseemme aivan uuden ulottuvuuden, tekee arjesta pyhää ja kaunista.

Mikä on Sinun tehtäväsi? Mitä Sinä tuot maailmaan?

Huomaathan, että sen ei tarvitse olla sama asia kuin leipätyösi. Joskus näin ei syystä tai toisesta ole. Olen kyllä sitä mieltä, että annamme liikaa pois ajastamme (elämästämme), jos emme toteuta tehtävämme työmme kautta. Tiedämme myös lukuisista tutkimuksista, että jos ihminen kokee työnsä olevan linjassa elämän tehtävänsä ja arvojensa kanssa, hän on paljon onnellisempi ja hän on myös parempi työssään.

Tärkeämpää, kuin löytää merkityksensä työstään, on löytää merkityksensä elämästä - ja vasta sen jälkeen miettiä, onko mahdollista tehdä sellaista työtä, jossa tuo merkitys tai elämäntehtävä toteutuu.

“Tärkeämpää, kuin löytää merkityksensä työstään, on löytää merkityksensä elämästä.”

Kun Sinulla on ajatus siitä, mitä tuot tänne maapallolle, mieti seremoniaasi. Minkä tekemisen kautta toteutat tehtävääsi? Asettaako tämä tekemisesi uudenlaiseen valoon? Ehkä tuo ripauksen rakkautta eleisiisi, uudenlaisen syvyyden työhön?

Miehellä oli vielä yksi ajatus, jonka jatkan tähän. Hän kertoi, että heidän maailmankatsomuksessaan maailma on täynnä henkiä. Hyviä ja pahoja. Voimme pyytää niiltä apua ja ne auttavat meitä ihan pyytämättäkin, omia agendojaan ajaen ja edistäen. Ja nyt tullaan olennaiseen: Kaikki ajatuksemme ja tekomme puhuttelevat tiettyjä henkiä. Minkälaisia henkiä seremoniasi puhuttelee? Minkälaisia henkiä ajatuksesi ja puheesi vetävät puoleesi?

Meidän ei tarvitse ottaa kantaa siihen, onko henkimaailma olemassa kuvatunlaisena vai ei. Voimme lähestyä tätä asiaa ajatusharjoituksena. Minkälaisen toiminnan kautta toteutat Sinulle ainutlaatuista tehtävää maailmassa? Minkälaisia pyrkimyksiä ja ajatuksia Sinulla on, kun teet näitä asioita? Minkälaisissa tunnetiloissa toimit? Jos leikitään, että nuo tunnetilat ja ajatukset kutsuisivat puoleensa tietynlaista energiaa, joka sitten edelleen loisi Sinulle tietynlaista todellisuutta ja tulevaisuutta, niin ovatko tunnetilasi ja ajatuksesi sellaisia, kuin haluaisitkin niiden olevan? Vai havahdutko ehkä huomaamaan, että saatat toimittaa töitäsi vallan erilaisessa tunnetilassa, kuin mitä toivot nykyisyydeltäsi ja tulevaisuudeltasi?

Ajatusharjoituksen taustalla on muistutus siitä, että onnellisuutemme on paljon enemmän kiinni siitä, miten KOEMME ASIAT kuin siitä, miten NE TOSIASIALLISESTI. Muistat vanhan esimerkin siitä, miten toinen hakkaa kiviä ja toinen rakentaa kirkkoa kyläyhteisölleen. Olemme saman teeman äärellä. Voisitko elää täydemmin, jos näkisit selvemmin, mitä ainutlaatuista tuot maailmaan ja miten arkinen toimintasi liittyy tuohon tärkeään tehtävään?